Hybridilämmitys

Hybridilämmitys on edullisin lämmitysmuoto pientalossa

Kuten olemme asiakkaillemme todenneet monessa eri lähteessä, ei ole olemassa yhtä parasta energiantuottoratkaisua.
Yhteen kohteeseen saattaa parhaiten soveltuva ratkaisu olla maalämpö, toiseen pellettilämmitys. Useissa tapauksissa ratkaisu voisi olla monella tapaa järkevintä toteuttaa jonkinmuotoisena hybridiratkaisuna. Esimerkiksi olemassa olevan öljykattilan rinnalle asennetaan ilma-vesilämpöpumppu tai aurinkokeräimet.

Lämmitysenergia Yhdistys käsitteli myös asiaa tiedotteessaan hiljattain selkeästi ja ytimekkäästi. Tiedotteen sisältö löytyy alta.

Tiedote käsittelee vain öljylämmityksen ja ilma-vesilämpöpumpun yhdistelmää. On hyvä muistaa että tarjolla on myös lukuisia muita hybridiratkaisuja.

Energiantuotossa, kuten vaikkapa käyttöveden- tai lämmitysverkoston lämmityksessä hybridiratkaisu / -lämmitys tarkoittaa lyhykäisyydessään sitä, että kiinteistön lämmittämiseen käytetään esimerkiksi kahta tai useampaa energiantuottomuotoa.

Kauttamme on saatavilla myös erillis- / jälkiasennuksena tai uuden energiantuottojärjestelmän asennuksen yhteydessä erilaisia energianmittauslaitteistoja, joilla kyetään mittaamaan kulutettuja ja tuotettuja energiamääriä.

– Eemeli Pentinmikko & Juha Sorri / LVI-Nero Oy


 

Lämmitysöljyn hinnanlaskun myötä on hybridilämmityksen omaavien syytä tarkastella, kuinka lämmitysjärjestelmää kannattaa käyttää saadakseen mahdollisimman energiatehokkaan ja käyttökustannuksiltaan edullisimman lopputuloksen aikaan.

Mikäli käytössä on öljykattilan ja ilma-vesilämpöpumpun yhdistelmä, niin nykyisellä öljyn hinnalla ei lämpöpumppua kannata ”vedättää” valmistajan lupaamiin minimikäyttölämpötiloihin, vaan ottaa se lämpö jo aiemmin öljykattilasta.

Yleensä öljykattila ja ilma-vesilämpöpumppu on asennettu saneerauksen yhteydessä vanhaan patterilämmitteiseen omakotitaloon. Tällöin menoveden lämpötilat ovat suhteellisen korkeita jo alle -10 °C pakkasella. Jos lämmitysverkosto on mitoitettu 60/40-lämpötiloille, on menoveden lämpötila +45…+55 °C. Tällä ulkoilman lämpötilalla ilma-vesilämpöpumpun COP on n. 2-2,5 laitevalmistajasta riippuen.

Käyttökustannuksia vertailtaessa voidaan tarkastella keskimääräisen omakotitalon vuotuista energian tarvetta, joka on n. 20 000 kWh vuodessa. Alle -10 °C talvikuukausia on noin 3 kk. Silloin koko vuoden energiasta käytetään n. 8000 kWh.

Kun tuo 8000 kWh tuotetaan ilma-vesilämpöpumpulla, jonka COP on noin 2, se tarkoittaa se, että tarvitaan ostosähköä n. 4000 kWh. Keskimääräinen sähkönhinta on 0,14 €/kWh (sis. siirtohinnan) ja tällöin ilma-vesilämpöpumpulla tuotettu lämmitys maksaa 4000 kWh x 0,14 € = 560 €. Mikäli sama lämpöenergia tuotetaan öljykattilalla, jossa polttimen säädöt ovat kunnossa ja kattiala on puhdistettu, niin sen palamishyötysuhde on n. 94 %. Tällöin tarvitaan 8000 kWh:n energian tuottamiseen n. 850 l öljyä ja öljynhinta toimitusmaksuineen on n. 0,66 €/l eli öljyllä lämmittämisen kustannuksena saadaan 850 l x 0,66 € = 561 €.

Kannattaa tutkia oman lämpöpumpun hyötysuhdetta matalissa ulkolämpötiloissa, kun tuotetaan korkeampaa menoveden lämpötilaa. Silloin voi helposti laskea, missä ulkolämpötilassa kannattaa siirtyä käyttämään öljyä lämpöpumpun sijaan.

Leutoina jaksoina, kun ilma-vesilämpöpumpun tarvitsee tehdä matalampaa menoveden lämpötilaa ja ulkoilmasta saadaan energiaa hyvällä hyötysuhteella (COP yli 2,5) kuormittuu lämpöpumppu vähemmän ja siitä saadaan tarvittava energia lämmittämiseen. Tämä puolestaan pidentää lämpöpumpun käyttöikää ja vähentää sen huoltokustannuksia.

 

Lähde ja linkki alkuperäiseen uutiseen:
Lämmitysenergia Yhdistys ry. / Suomen Lämmitystieto Oy
http://www.ley.fi/wp-content/uploads/Tiedote-Hybridil%C3%A4mmmitys-kannattavin-pientalossa.1.pdf

euroja

Kotitalousvähennys pysyy vuoden 2015 tasolla

Lohdullista ettei kotitalousvähennykseen tullut tälle vuodelle pudotusta, määrä pysyy näin ollen 2400 eurossa per puoliso / talous.

Tämä tarkoittaa sitä että kotitalousvähennysasiat pysyvät esimerkiksi remonttien teettämisen osalta ennallaan.
Päivitämme tiedon vähennysten määrästä vuosittain sivustoillemme.
Ajankohtaisimmat tiedot saatte veroasioihin liittyen aina verohallinnolta.

Mitä kotitalousvähennys on, täältä pääset lukemaan asiasta lisää:
https://www.vero.fi/fi-FI/Henkiloasiakkaat/Kotitalousvahennys

– Talvisin remonttiterveisin, Juha ja Eemeli / LVI-Nero Oy

 

Vesivahinko

Kuluttajille pieniä vinkkejä vesivahingon ennaltaehkäisyyn

Vesivahingon korjaamiseen voi ikävimmässä tapauksessa upota kymmeniä, ellei jopa satoja tuhansia euroja. Joissakin tapauksissa muutaman kymmenen euron investoinnilla oltaisiin säästytty vahingolta. Ennaltaehkäisy on sana joka kannattaa muistaa muun muassa rakennusten ja tekniikan suhteen.

Pidä hyvää huolta järjestelmistäsi, etenkin paikassa jossa vietät paljon aikaa, esimerkiksi kotonasi. Se on kannattava sijoitus terveyteen ja talouteen. On järkevää tarkastaa aika-ajoin että pyöriikö vesimittari vaikka kaikki vesipisteet ovat kiinni. Katso aika-ajoin paikkoihin joissa putkistoja on näkyvillä ja totea liitosten silmämääräinen pitävyys, voitte myös tunnustella onko putki tai rakenteet kosteita.

Pahimpia ovat tippavuodot rakenteissa, vahinko kehittyy yleensä hitaasti ja pitkään. Tällaisessa tapauksessa on useimmiten viisainta tehdä uusiksi putkityöt pinta-asennuksena, ristiä varpaat ja sormet toivoen että tapahtunut vahinko on mahdollisimman pieni. Pelkkä toivo ei toki riitä, vahingon laajuuskin tulee kartoittaa. Vakuutusyhtiöiden korvauskäytänteet vaihtelevat, osalla vakuutusyhtiöistä ikävähennys on LVI-järjestelmille 3 % / v, osalla jotain muuta.

Mikäli teillä on epäilystä esimerkiksi LVI-järjestelmien tiiveyden suhteen, niin suosittelemme ottamaan yhteyttä allekirjoittaneisiin. Esimerkiksi vesivuotovahdin asennus tuo vanhalle järjestelmälle käyttöturvaa, miksei uudellekin järjestelmälle. Ikääntyneemmät järjestelmät olisi syytä kartoittaa kokonaan ja valita sen pohjalta järkevin ratkaisu. Vuotovahtien hinnat alkavat meillä noin 1000 eurosta.

Toinen paikka, jota uutinen ei käsittele on katto. Katto on kiinteistöjen osalta kenties LVI-järjestelmien jälkeen se toisiksi vesivahingoille altistavin yksittäinen kohta.

– Peltikatoissa vanhat naulat tai ruuvit nousevat monesti alusrakenteista irti, jättäen rakoja vedelle. Myös ruoste syö ajan mittaan tiensä pellin läpi, ja vahinko on lähes väistämätön. Oletusarvona on ettei vanhassa katossa ole aluskatetta.

– Tiilikatoissa sammaloituminen voi kätkeä allensa melko pahaakin jälkeä, tiilet saattavat olla täysin hapertuneita. Sammal ja muu kasvusto on tiili- ja huopakattojen pahimpia vihollisia, ja kasvusto tulisikin pitää tarkoin kurissa.

– Huopakatoissa terävät taitokset (esimerkiksi katon lappeen reunalla) pettävät usein ennen pitkää, jolloin vedellä on oiva mahdollisuus alkaa lahottamaan alusrakenteita sitä kautta.

– Piipun pellitykset ja läpiviennit kaiken tyyppisillä katoilla ovat myös omiaan päästämään vettä rakenteisiin.

Omistajan olisi syytä ottaa jollakin tapaa edellä mainitut seikat huomioon. Mikäli huoltoon ei kykene itse, niin kannattaa jättää työ ammattilaiselle. Me teemme myös kattojen huolto- ja uudistustyöt.

Alla Turun Sanomien uutinen aiheeseen liittyen. Uutisessa on muutamia varsin päteviä vinkkejä ja huomioita, joten kannattaa lukea.

– Vesivahinkovapaata alkanutta vuotta 2016 toivottaen, Juha ja Eemeli / LVI-Nero Oy


 

Uutinen:

Turun Sanomat |

Näin torjut astianpesukoneen aiheuttamat vesivahingot

Suurin syy astianpesukonevuotoihin on rikkoutunut tulo- tai poistovesiletku. Vuodon nopea havaitseminen vähentää vesivahingon suuruutta huomattavasti.

Astianpesukonevuodot ovat yleisin kotien vesivahinkojen syy, joista syntyy yleensä tuntuvia korjauskustannuksia. Keittiöissä ei ole lattiakaivoja, joihin vuotovesi valuisi vesivahingon sattuessa.

Astianpesukonevuodoista aiheutuu Ifin tilastojen mukaan keskimäärin noin 5 000 euron kustannukset, mutta pahimmillaan keittiössä sattuvan vesivahingon kustannukset voivat nousta kymmeniin tuhansiin euroihin.

Vuotokaukalo koneen alle ja riittävästi tilaa letkuille

Astianpesukoneen alle asennettava muutaman kymmenen euron hintainen vuotokaukalo kuljettaa koneen alle vuotaneen veden astianpesukoneen etupuolelle, jolloin vuodon voi huomata nopeasti.

Astianpesukonevuotojen syy on useimmiten tulo- tai poistoletkun rikkoutuminen. Siksi keittiön allaskaapissa olevia astianpesukoneen letkuja ja liitoksia kannattaa pitää silmällä. Monissa keittiöissä allaskaapissa sijaitsevaa jätevaunua ei ole hyvä paiskoa päin putkistoa.

– Täydessä allaskaapissa pesukoneen letkut voivat jäädä puristuksiin tai taittua. Tällöin on vaara, että liitokset löystyvät ja tuloksena on poistoletkun rikkoutuminen tai liitoksista alkava vuoto. Tarkasta säännöllisesti, että letkut pysyvät suorassa eikä niihin kohdistu ulkopuolista painetta, Ifin omaisuuskorvausten asiantuntija Juha T. Virtanen ohjeistaa.

Vinkit vesivahingon torjumiseen

  • Anna ammattilaisen asentaa astianpesukoneesi. Kotivakuutus ei korvaa itse asennetun astianpesukoneen aiheuttamia vahinkoja.
  • Asenna vuotokaukalo pesukoneen alle.
  • Hanki allaskaappiin vesivuotovahti.
  • Käytä astianpesukonetta vain kotona ollessasi.
  • Pidä vesihana suljettuna, kun astianpesukone ei ole käynnissä.
  • Älä ahda allaskaappia täyteen, sillä tavarat ja roskat voivat painaa tai taittaa kaapissa olevia pesukoneen letkuja. Tarkasta ajoittain, että tavarat tai roskat eivät purista letkuja.
  • Allaskaapissa olevien liitosten tiiviys on helppo tarkistaa talouspaperilla. Pyyhkäise pesuohjelman päätyttyä liitoksia talouspaperilla. Jos paperi kostuu, on liitoksessa vuoto, joka kannattaa korjata heti.


Lähde: If

Linkki alkuperäiseen uutiseen:
http://koti.ts.fi/asuminen/nain-torjut-astianpesukoneen-aiheuttamat-vesivahingot/

Asbestikuituja

Asbestilakiin muutoksia vuoden 2016 alusta alkaen

Mediassa onkin uutisoitu aiheeseen liittyen jo syksystä alkaen, tiedotamme asiakkaitamme sekä muita asiasta kiinnostuneita tätäkin kautta.
Vuoden 2016 alusta voimaan astuva asbestilaki ja -asetus eivät salli enää asbestikartoituksen tekemättä jättämistä. Kartoitusvelvoite säilyy rakennuttajalla tai muulla taholla, joka ohjaa tai valvoo rakennushanketta. Lisäksi kartoitusvelvoite laajenee koskemaan myös yhteisellä työpaikalla toimivaa päätoteuttajaa.

On hyvä muistaa myös että kiinteistössä olevista materiaaleista ja niiden turvallisuudesta vastaa ensisijaisesti kiinteistön omistaja.
Kartoitus asbestiin liittyen olisi järkevä tehdä jo ennen remontin aloittamista, näin työn eteneminen on helpompi suunnitella.

Tulevaisuudessa voidaan purkaa ainoastaan kartoitettuja rakenteita, vaikka purkaminen tapahtuisikin ulkotiloissa. Jatkossa asbestipurkutöitä saavat tehdä vain sellaiset yritykset, joilla on siihen lupa ja asbestitöihin pätevät työntekijät. Työmenetelmä, jossa seinän julkisivupinnoite poistetaan märkähiekkapuhalluksella, on myös lisätty asbestipurkutyönä tehtävien töiden listalle.

Kohdallamme tämä tarkoittaa sitä, että ulkoistamme myös jatkossa asbestityöt valtuutetuille yrityksille.

– Ystävällisin remonttiterveisin, Eemeli Pentinmikko & Juha Sorri / LVI-Nero Oy

Linkkejä uutisiin:

http://www.urakkamaailma.fi/asbesti-purku-omakotitalo

http://www.isannointiliitto.fi/ksai/41512.aspx

http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2014/20140323

Pakkanen

Pakkaset tulevat – estä putkien jäätyminen

Tiedättehän, saamme joka vuosi lukea mediasta jo kliseiseksi muodostuneet sanat “talvi yllätti autoilijat” – näinhän se menee.
Sama voi koskea omalla tavallaan myös kiinteistönomistajia. Putkistojen jäätymisriski on säiden viiletessä todellinen.
Alla varsin järkeviä sanoja asian tiimoilta LVI-TU:n Arvo Ylöseltä.

– Ennakoivin terveisin, LVI-Neron väki


 

Lauha sääjakso on tältä erää ohi, ja luvassa on pakkasta koko maahan. Kylmä sää lisää vesijohtoputkien jäätymisriskiä. Sitä voidaan pienentää muutamilla yksinkertaisilla toimenpiteillä, toimialapäällikkö Arvo Ylönen LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:stä muistuttaa.

Putkissa oleva vesi alkaa jäätyä, kun veden lämpötila laskee pakkasen puolelle. On tärkeää varmistaa, että putket ovat sellaisissa tiloissa, joissa lämpötila pysyy plussan puolella.

  •  Varmista, että syyskauden jäljiltä ovet ja muut aukot ovat tiiviisti suljettu, ja että tilojen lämmitysjärjestelmä toimii ja pitää ne riittävän lämpiminä. Jos sisälämpötila uhkaa laskea pakkasen puolelle, käytä lisälämmitintä, Ylönen sanoo.

Automatiikka kannattaa tarkistuttaa

Ilmastointikoneiden lämmityspatteri jäätyy pakkasella nopeasti, jos patteriin ei tule riittävästi lämmintä vettä. Sama koskee liiketilojen tuulikaappien lämminilmakoneita.

  • Automatiikan ja lämmityksen toiminta on hyvä tarkistaa pakkaskauden lähestyessä. Huoltoliikkeen tekemä tarkastus on aina edullisempi vaihtoehto kuin jäätymisvaurioiden korjaus.

Ylönen muistuttaa, että putkien jäätyminen on todennäköistä tänäkin talvena, jos ne ovat jäätyneet aiempina vuosina. Normaalisti paksu lumipeite toimii eristeenä maassa oleville putkille, mutta nyt suuri osa Suomea on kokonaan ilman lumipeitettä. Riskiä voi pienentää laittamalla putkireittien kohdalle eristysmateriaalia.

Sulatus on ammattilaisen hommaa

Turvallinen peruslämpö estää jäätymisen. Vapaa-ajan asunnoissa ja tiloissa, joissa ei päivittäin oleskella, lämmitysjärjestelmän toiminta on tarkistettava ennen pakkasten kiristymistä. Tarkastuskäyntien yhteydessä sisätilojen väliovet voi jättää auki.

  • Äärimmäisenä varokeinona kovimmilla pakkasilla voi jättää hanan auki pienelle virtaukselle, sillä virtaava vesi ei jäädy niin helposti kuin paikallaan oleva, Ylönen vinkkaa ja jatkaa:
  • Jos kaikista varotoimista huolimatta putket ovat jäätyneet, niiden sulattaminen kannattaa aina jättää ammattitaitoisen LVI-liikkeen tehtäväksi. Pahimmassa tapauksessa vesi on jäätyessään ja laajetessaan voinut rikkoa putken. Sulattaminen vaatii oikeita menetelmiä ja laitteita: niillä estetään lisävahinkojen syntyminen. Avotulta ei saa käyttää tulipaloriskin vuoksi.

Linkki alkuperäiseen uutiseen:
http://www.lvi-tu.fi/pakkaset-tulevat-esta-putkien-jaatyminen-2/

Nibe ilma-vesilämpöpumppu

Lämpöpumput ohittivat öljylämmityksen

Meiltä kotimaasta hyviä uutisia. Ihmiset alkavat vähitellen ymmärtää lämpöpumppujen erinäiset suorat omakohtaiset taloudelliset hyödyt sekä positiiviset ympäristövaikutukset. Vielä on matkaa esimerkiksi arvoisan naapurimaamme Ruotsin tilanteeseen, jossa vähäpäästöiset energiantuottoratkaisut alkavat olla lämmitysmuodoista merkittävin. Mutta, tulemme pienin askelin lujaa perässä.

Meillä Neron väellä on omakohtaisesti vahva usko siihen että erilaiset lämpöpumput sekä aurinkolämpö ja -sähkö tulevat herättämään yhä enemmissä määrin voimakasta suosiota markkinoilla, ollen myös tulevaisuudessa merkittävä työllistäjä yrityksellemme. Suurin osa (yli 80 %) viime aikoina asentamistamme energiantuottojärjestelmistä ovat pohjautuneet joko lämpöpumppu- tai aurinkotekniikkaan.

Alla olevassa artikkelissa ennustetaan mm. maalämpöpumppujen suosion kasvavan edelleen, joka sekin on mainio asia. Etenkin kiinteistön pääasiallisen lämmitysmuodon uudistusta harkitsevan ei kannata missään nimessä kuitenkaan jättää ilma-vesilämpöpumppuja valinnan osalta vaille huomiota, niiden hankintakustannukset ovat lähes aina maalämpöä edullisemmat.

– Eemeli Pentinmikko / LVI-Nero Oy


 

Rakennuslehden uutinen

Lämpöpumput ovat ohittaneet öljylämmityksen lämmitysmuotona Suomessa. Lämpöpumppuyhdistys Sulpun tuoreiden tilastojen mukaan Suomessa on noin 700 000 lämpöpumppua, jotka tuottavat lämpöä hieman yli neljä terawattituntia eli yhden Loviisan ydinvoimalayksikön verran.

”Laskelmiemme mukaan kuluttajat sijoittavat noin 400 miljoonaa euroa lämpöpumppuihin vuodessa. Tästä summasta puuttuvat suunnittelun, rakennuttamisen, valvonnan ja huollon kustannukset”, Sulpun toimitusjohtaja Jussi Hirvonen kertoo.
Suomessa on arvioiden mukaan noin 1,4 miljoonan kohteen potentiaali lämpöpumpuille, biopolttoaineille ja kaukolämmölle. Lämpöpumppumarkkinoilla näkyy tällä hetkellä kerrostalokohteiden jatkuva lisääntyminen.

Konsulttiyhtiö Gaian tekemän lämpöpumppuskenaarion mukaan vuonna 2030 Suomessa olisi 1,7 miljoonaa lämpöpumppua, joiden yhteenlaskettu bruttolämmöntuotto olisi noin 22 terawattituntia. Eniten kasvua ennustetaan maalämpö- ja ilmalämpöpumpuille. Myös lämpöpumppuasennukseen on tulossa aiempaa parempaa ammattitaitoa, kun lämpöpumppuasentajan tutkinnon uudistus saadaan tehtyä.

Ruotsi ykkönen

Euroopassa myydään vuodessa noin 800 000 lämpöpumppua. Maalämpöpumput dominoivat markkinoita Ruotsissa, Suomessa ja Sveitsissä. ”Muualla Euroopassa taas näkyy siirtyminen ilmalämpöpumppuihin”, Euroopan lämpöpumppuyhdistyksen EHPA:n puheenjohtaja Martin Forsén kertoo.

Forsénin mukaan toinen selkeä trendi on käyttövesilämpöpumput, joihin erityisesti ranskalaiset ovat innostuneet. Niitä myytiin viime vuonna Ranskassa jo yli 110 000 kappaletta. Toisaalta esimerkiksi Britanniassa ja Irlannissa lämpöpumput eivät ole yleistyneet, sillä viranomaiset suosivat tukiaisten avulla kaasulämmitystä.

”Ruotsin kypsillä markkinoilla ollaan jo siirtymässä seuraavaan vaiheeseen, jossa vanhempaa lämpöpumpputekniikkaa korvataan uudemmalla. Siellä asennetaan tällä hetkellä esimerkiksi aurinkokeräimillä varustettuja pumppuja. Maan omakotitaloista yli 60 prosenttia lämmitetään lämpöpumpuilla, ja näin on tehty jo yli 10 vuotta.”

Ruotsissa lämpöpumpuilla on korvattu öljylämpökattiloita ja suoraa sähkölämmitystä. Ruotsin lämmitysöljytilastoissa vaikutukset näkyvät dramaattisesti. Vuodesta 1970 lähtien tehtyjen tilastojen mukaan lämmitysöljyn käyttö on vähentynyt 94 prosenttia, ja tällä hetkellä öljynkäytössä ollaan vuoden 1946 tasolla.

”Myös sähkönkäyttö on vähentynyt lämmityksessä. Vuodesta 1990 vuoteen 2014 sähkön käyttö lämmityksessä on vähentynyt lähes kolmanneksella eli 29 prosenttia”, Forsén kertoo.

Linkki alkuperäiseen uutiseen:
http://www.rakennuslehti.fi/2015/12/lampopumput-ohittivat-oljylammityksen/